torstai 27. marraskuuta 2014

RADANRAKENNUS 30.11. PIKKUJOULUKISOJA VARTEN



RADANRAKENNUS LAUANTAINA 29.11. KLO 18 ALKAEN.

KAIKKI MUKAAN!

TOIMIHENKILÖLISTA TALLIN SEINÄLLÄ!

MUISTAKAA OTTAA KISOIHIN TOIMIHENKILÖPASSI MUKAAN!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Viikkotiedote 48 (24.-30.11.2014)






Turun Ratsastajien syyskokous 24.11.      

   Sääntömääräinen syyskokous pidettiin maanantai-iltana. Kokouksessa esiteltiin mm. toimintasuunnitelma vuodelle 2015, talousarvioehdotus vuodelle 2015 – molemmat hyväksyttiin - sekä tehtiin tarvittavat valinnat johtokuntaan.

   Seuran tilanne todettiin hyväksi, ja rakennusprojekteista lähinnä tulevana vuonna keskitytään kiinteän tuomaritornin tekemiseen.

Jäsenistöltä toivotaan kiinnostusta toimihenkilötehtäviin kouluttautumiseen, ja seurahan maksaa kurssit. Ote toimintasuunnitelmasta: ”Seuran tavoitteena on saada lisää senioreja toimihenkilökoulutuksiin mm. koulutuomari-, ratamestari-, stewardi- ja turvallisuuspäällikkökursseille.

Osallistumme  SRL:n, Lounais-Suomen alueen, Lounais-Suomen Liikunnan ja Urheilun sekä Turun Kaupungin Liikuntapalvelukeskuksen järjestämiin koulutuksiin ja seminaareihin.

Järjestämme  hevostaitokurssit ja huolehdimme hevosten hyvinvoinnista.

Järjestämme säännöllistä valmennusta este- ja kouluratsastuksessa, lisäksi molemmissa lajeissa järjestetään valmennuksellisia kilpailuharjoituksia koulutuomarin ja estevalmentajan ohjauksessa.

Pyydämme tunnettuja kilparatsastajia/valmentajia valmennusklinikoihimme.”

Tulevan vuoden kilpailuja:

Kansalliset kilpailut:   Turun Malja  15-17.5.2015

Aluekilpailut:                 Su 26.4 re, to 14.5 re, su 19.7 ko ja su 6.9 re

Seurakilpailut:               Järjestetään  este- ja kouluratsastuksen kilpailuja, päivämäärät päätetään myöhemmin.

Kilpailuharjoitukset:   Kilpailuharjoituksia järjestetään este- ja kouluratsastuksessa, päivämäärät päätetään myöhemmin.

 

Henkilövalinnat: puheenjohtajaksi 2015-2016 Venla Väätänen, johtokunnan jäseniksi 2015-2016 Raimo Kemppainen, Regina Kunnas, Kristiina Sirola ja vuodeksi 2015 Teemu Reinikainen. Heidi Virta, Sari Kuusisto, Merja Kuusisto ja Tuulikki Kaarto jatkavat kautensa toisen vuoden.

Kilpailut

   Sunnuntaina pidämme Artukaisten Ratsastuskeskuksessa esteratsastuksen harjoituskilpailut klo 10.00 alkaen. Luokkia on taaperoluokasta alkaen. Kutsu seuran sivuilla. TARVITSEMME TAAS TOIMIHENKILÖITÄ, MUISTAKAA OTTAA PASSI MUKAAN TAI PYYTÄKÄÄ UUSI PAIKAN PÄÄLLÄ!

LISTA TYÖVUOROISTA TALLIN  SEINÄLLÄ!

TERVETULOA PIKKUJOULUKISOIHIMME!

Ratsastuskoulu

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ LAUANTAINA 6.12. TUNNIT PIDETÄÄN NORMAALISTI!

VIIKON 47 AHKERIN Hani 15 tuntia, seuraavina Dino ja Karina 14 tuntia.

torstai 20. marraskuuta 2014

Turun Ratsastajien syyskokous




Turun Ratsastajien syyskokous pidetään maanantaina 24.11.2014 klo 19

Paakarlan  seurakuntakodissa, os: Laivateollisuudenkatu 28 D, 20240

Turku

Esillä sääntömääräiset asiat.

Erovuoroisia ovat puheenjohtaja Venla Väätänen, johtokunnan jäsenet

Pentti Inkiläinen, Anna-Kaisa Lehtonen, Teemu Reinikainen ja

Kristiina Sirola. Seuraavien johtokunnan jäsenten kausi jatkuu vielä

vuoden:

Heidi Virta, Sari Kuusisto, Merja Kuusisto ja Tuulikki Kaarto.

Jos haluat vaikuttaa seuramme asioiden hoitoon, tule paikalle!

Tervetuloa Johtokunta

maanantai 17. marraskuuta 2014

Viikkotiedote 47 (17.-23.11.2014)





Turun Ratsastajien syyskokous ma 24.11. klo 19.00 Paakarlan seurakuntakodilla, os: Laivateollisuudenkatu 28 D, 20240 Turku, esillä sääntömääräiset asiat.

Jos haluat vaikuttaa asioihin tule paikalle!

Esteratsastuksen kilpailuharjoitukset Artukaisten Ratsastuskeskuksessa su 30.11.2014 klo 10 alkaen. Luokat: Puomiratsastus taaperoille (avustaja sallittu), muut luokat 40-120 cm. KUTSU NETTISIVUILLAMME!
 
 
ARVOISAT TURUN RATSASTAJAT,
                                          TERVETULOA PERINTEISEEN SHOPPAILUILTAAN
                      GANT STOREEN (Yliopistonkatu 20), BOOMERANGILLE JA                         STILL   STOREEN (Eerikinkatu 17) TO 27.11 KLO 18-20
                               TARJOLLA PIKKUPURTAVAA JA JUOTAVAA.
                   ILLAN AIKANA SAAT KAIKISTA NORMAALIHINTAISISTA                 TUOTTEISTA -15%.
                  ILMOITTAUTUMISET  TI 25.11 MENNESSÄ                                           kristiina.sirola@hotmail.com
Ratsastuksen harrastajakysely ikääntyville Ratsastajainliiton Kuntotyöryhmä on laatinut kyselyn ikääntyvien ratsastuksesta ja siihen suunnattavista palveluista. Kyselyllä kartoitetaan ikääntyvien ratsastajien toiveita ja kokemuksia käytännön harrastamisesta. Kyselyssä huomioidaan lajin psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset näkökulmat. Kyselyn tuloksia hyödynnetään Ratsastajainliiton seura- ja tallipalveluiden suunnittelutyössä sekä yhteistyöneuvotteluissa LähiTapiolan kanssa. Kysely on suunnattu kaikille yli 60-vuotiaille. Vastausaikaa on marraskuun loppuun (30.11.).
Kaikkien vastanneiden ja yhteystietojensa jättäneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja.Kysely löytyy www.ratsastus.fi, etusivulta srl tiedottaa!
URHEILUVAKUUTUS JA MUUT JÄSENEDUT
Netistä löytyvät molemmat edut www.ratsastus.fi etusivulta oikealta ylhäältä (sininen laatikko), myös toimintaohjeet, kun onnettomuus tms. tapahtuu. Ratsastustunnilla opettaja hoitaa tilanteen.
Ratsastuskoulu
Wenus on ainakin alkuviikolla sairaslomalla paranemassa olevan haavan vuoksi.
Maneesijako tällä viikolla (47) klo 20-21.
 
 

 
 

maanantai 10. marraskuuta 2014

Viikkotiedote 46 (10.-16.11.2014)




Ratsastuskoulu

Ratsastuskoulutuntien  maneesijako tällä viikolla 19-20.

VIIKON 45 AHKERIMMAT (merkkisuoritukset mukaan lukien) Karina 18 tuntia, Lea ja Lissu 17.

Merkkisuorituspäivä su 9.11.2014

Sunnuntai vierähti mukavasti merkkisuoritusten parissa. Klo 10 aloitettiin, ja valmiita oltiin kolmen paikkeilla. TOIMIHENKILÖT OLIVAT AHKERIA – KUTEN JO LAUANTAINAKIN, KUN PUOMEJA, TOLPPIA JNE. VIETIIN TALVISUOJAAN JA MANEESIN LAATIKOIHIN. KIITOS TEILLE KAIKILLE!

Kouluratsastuksella aloitettiin, ja tuomarina oli Marita Törnroth – KIITOS HÄNELLE!

12 koulusuoritusta nähtiin, sitten 12 estesuoritusta. Hevosista olivat mukana Lissu, Karina, Hani, Ansa, Dino, Reksi, Lea, Lenttu, Sasu ja Wenus.

Hyväksytyn koulun ja esteiden kokonaismerkkisuorituksen tekivät Ida Grundström (C), Anastasia Simola (B), Jali Grundström (C), Elisa Väntsi-Puumalainen (B)  ja Iina Nisula (A).

Lisäksi hyväksytyn osakokeen suorittivat kouluratsastuksessa Antti Järvinen (C), Elina Aitoaho(B), Vincent Nikander (B) ja Tuulikki Kaarto (C).

Esteiden osakokeen suorittivat Venla Rintala (B), Jessica Pätsikkä (C), Vincent Nikander (B), Ella Rusi(A) ja Sinikka Suomalainen (B).

Onnittelut hyvistä suorituksista! Koulun ja esteen suorittaneille voidaan nyt anoa merkkiä. Toisen osuuden suoritukset ovat voimassa, ja puuttuvan osuuden voi suorittaa myöhemmin.

Oli tosi mukava ja leppoisa päivä, vaikka monen vatsassa perhoset myllersivät ennen omaa suoritusta. Yksi oli ylitse muiden – REKSI – se teki todella hienon kouluradan Elina Aitoahon kanssa!

 

 

 

Tiedotuksia

Turun Ratsastajien syyskokous ma 24.11. klo 19.00 Paakarlan seurakuntakodilla, os: Laivateollisuudenkatu 28 D, 20240 Turku, esillä sääntömääräiset asiat.

Esteratsastuksen kilpailuharjoitukset Artukaisten Ratsastuskeskuksessa su 30.11.2014 klo 10 alkaen. Luokat: Puomiratsastus taaperoille (avustaja sallittu), muut luokat 40-120 cm.

Seuramme jäsenten menestystä kilpakentillä:Mowember Horse Show Team Eurohorses Ypäjä Luokka 10, 90 cm, kilpailu kahdessa vaiheessa, 22 lähti, 6 sijoittui.
3) Anna-Kaisa Lehtonen / My Blueberry Hill Turku 0-0/37.77

 

 

 



ARVOISAT TURUN RATSASTAJAT,

TERVETULOA PERINTEISEEN SHOPPAILUILTAAN GANT STOREEN ( Yliopistonkatu 20), BOOMERANGILLE JA STILL STOREEN (Eerikinkatu 17) TO 27.11 KLO 18-20

TARJOLLA PIKKUPURTAVAA JA JUOTAVAA.

ILLAN AIKANA SAAT KAIKISTA NORMAALIHINTAISISTA TUOTTEISTA -15%.

ILMOTTAUTUMISET  TI 25.11 MENNESSÄ kristiina.sirola@hotmail.com






 
 


 




 

maanantai 3. marraskuuta 2014

Viikkotiedote 45 (3.-9.11.2014)





HUOM! MERKKISUORITUSTEN KOULURADAN RAKENTAMINEN SUNNUNTAIAAMUNA (9.11.)

KLO 8.30!



Merkkisuoritusten aikataulu

Aika hevonen

9:45 ryhmä 1 verkka

10:00 ryhmä 1 Tuulikki Kaarto Licenzija

Ida Grundström Karina III

Jessica Pätsikkä Happy Birthday

Antti Järvinen Elegance

Anastasia Simola Dinaar

 
10:25 ryhmä 2 verkka

10:40 ryhmä 2 Jali Grundström Karina III

Elina Aitoaho Rector

Rosanna Sainio Licenzija

Elisa Väntsi-Puumalainen Pleasure P

Vincent Nikander Dinaar


11:10 ryhmä 3 verkka

11:25 ryhmä 3 Iina Nisula Lentukka

Sinikka Suomalainen Elegance

Ella Rusi Happy Birthday

 
12:45 C-merkin este verkka

13:00 C-merkin esteratsastus Ida Grundström Karina III

Antti Järvinen Elegance

Jali Grundström Pleasure P

Jessica Pätsikkä Lentukka

 
13:40 B-merkin este verkka

13:55 B-merkin esteratsastus Venla Rintala Belfast

Sinikka Suomalainen Wenus

Elisa Väntsi-Puumalainen Pleasure P

Anja Niemi Lentukka

Anastasia Simola Dinaar

 
14:20 A-merkin este verkka

14:35 A-merkin esteratsastus Ella Rusi Belfast

Iina Nisula Licenzija

Vincent Nikander Happy Birthday

 



RATSASTUSKOULU

 

Maneesin jakotunti 18-19 tällä viikolla.

 

VIIKON 44 AHKERIMMAT  Retu, Karina, Pasi, Reksi, Dino ja Hani 13 tuntia.

 

RATSASTUSMERKKIPÄIVÄN KUTSU

 

Seuramme järjestää RATSASTUSMERKKIPÄIVÄN Artukaisten ratsastuskeskuksessa 9.11.2014  alkaen klo 10.

Kouluratsastusosuudet klo 10.

 

1.   C-MERKKI  2.   AIKUISRATSASTUSMERKKI 3.   B-MERKKI 4.   A-MERKKI

 

Esteratsastusosuudet klo 13

 

5.   C-MERKKI  6.  B-MERKKI  7.  A-MERKKI

 

ERITYISMÄÄRÄYKSET:

 

1. Ilmoittautumiset sähköpostitse turun.ratsastajat@gmail.com viimeistään pe

7.11.2014. Ryhmien alkamisajat nettisivuillamme www.turunratsastajat.fi.

 

2. Merkkisuoritusmaksut.....10 e + tuntihevosen vuokra 20 e/ratsukko,

2 luokkaa yht. 30 e/ratsukko........................................

Kaikki maksut maksetaan kansliaan, joka avataan su klo 9.30. Kanslian puh.

on 0500-899664.

3. Suorituspaikkana on seuran maneesi.

4. Ratsastusmerkin voi suorittaa SRL:n jäsenseuran henkilö- tai perhejäsen tai

SRL:n Green Card-jäsen.

5. Ratsastusmerkkiin ( C, B, A ) kuuluu kaksi ( ko+re ) osasuoritusta, jotka molemmat tulee olla suoritettuja ennen kuin voi saada merkin. Aikuismerkkiin vaaditaan ainoastaan kouluosuus. Ratsastusmerkit voi suorittaa osissa ja osasuoritukset eivät vanhene.

TERVETULOA! Turun Ratsastajat-Åbo Ryttare Ry

 

Tiedotuksia

Puomitalkoot la 8.11. klo 13, siirretään puomit sisälle. Tarjolla pientä purtavaa. TOIMIHENKILÖPASSI mukaan.

Turun Ratsastajien syyskokous ma 24.11. klo 19.00 Paakarlan seurakuntakodilla, os: Laivateollisuudenkatu 28 D, 20240 Turku

Gant-ilta tulossa 27.11. Merkkaa kalenteriisi!

Esteratsastuksen kilpailuharjoitukset Artukaisten Ratsastuskeskuksessa su 30.11.2014 klo 10 alkaen. Luokat: Puomiratsastus taaperoille (avustaja sallittu), muut luokat 40-120 cm.